Uutuus! Kukka Meikkilaukku valmistetaan tilauksesta Sastamalassa, rajatut erät per väri. Haluamme valmistaa tuotteita kysynnän mukaan, ja välttää ylituotantoa. Toimitus noin 4 viikon kuluessa tilausjärjestyksessä. Seuraavat meikkilaukut valmistuvat tammikuussa 🌸 Tampereen Kiedo Shopilla pääset testailemaan tätäkin ihanuutta.
Maailman käytännöllisin ja kaunein meikkilaukku? Viimeisen päälle hiottu Kukka Meikkilaukku on viimeistelty yhdessä kauneusvaikuttaja Jenni Pirisen kanssa @meikkijenni . Saat meikit järjestykseen, eikä aikaa kulu enää erilaisten pussukoiden kaiveluun. Kukka Meikkilaukku soveltuu mainiosti myös kosmetiikkalaukuksi; sen suojiin saat jopa isommat hiuspuuterit tai vartalovoiteet, sivutaskuihin sujahtavat mm. piilolinssit, pinnit ja pumpulipuikot.
Meikkilaukku avautuu täysin avoimeksi, ja sivuilla on kolme suurta ja syvää haitaritaskua. Isoimman suojiin mahtuu jopa meikkipaletti, kahteen pienempään saat siveltimet pystyyn meikkausta helpottamaan. Tilavan meikkilaukun suojiin mahtuu melkoinen määrä aarteita - Kukka vastaa jopa vaativan meikkihifistelijän tarpeisiin. Kaunis meikkilaukku on ilo ottaa myös matkalle mukaan, tavarat pysyvät aina puhtaana, järjestyksessä ja helposti löydettävissä.
Tilatessasi Kukka Meikkilaukun kaveriksi Taskun ja/tai Mini Taskun, saat taskuista -20% hinnoista automaattisesti.
Kiedo Tasku on vetoketjullinen suoja, 9cm x 18cm, isompaan saat mukaan esimerkiksi valikoiman meikkejä, tai aurinkolasit, lukulasit tai kuulokkeet, mikä sinulle onkin tärkeintä. Isompi tasku on tilava, mutta litteä ja sujahtaa helposti laukkuihin.
Mini Taskuun 7cm x 14cm mahtuu kätevästi pieni valikoima koruja, jotka eivät taskun suojassa sotkeudu tai vaurioidu. Mini Taskuun voit ottaa mukaan huulipunan tai pari, tai voit käyttää mini taskua lompakkona korteille, seteleille ja kolikoille. Molemmat taskut siirtyvät laukusta toiseen kätevästi, ja sopivat myös Kiedon Pirkko -laukkuun.
Laadukas kotimainen nahkainen meikkilaukku on kestävä valinta. Voit käsitellä meikkilaukkusi Kiedon kotimaisella nahkarasvalla, näin suojaat arvokkaan laukkusi vedeltä ja lialta, sekä takaat vuosia lisää käyttöikää.
- Meikkilaukku, niin meikeille kuin kosmetiikalle
- Tuotteen mitat K 14cm x P 24cm x L 17cm
- Laadukas vetoketju kahdella kultaisella vetimellä
- Vuori kierrätettyä polyesteriä Kiedo logolla
- Molemmilla puolilla meikkilaukkua painettu Kiedo logo
- Kukka koriste kaksinkertaisesta nahasta
Materiaali: teollisuuden ylijäämänahka, vuori kierrätyspolyesteriä
Valmistus: Sastamala, vuorikangas Pälkäne
Nahka on luonnonmateriaali, jossa näkyvät elämän jäljet. Nahalle on ominaista värisävyjen ja tummuusasteen vaihtelut. Arvet ja pintanaarmut eivät ole virheitä vaan kuuluvat luonnonmateriaaliin ja kertovat raaka-aineen aitoudesta - eivätkä ne vaikuta nahan kestävyyteen. Arvostamme upeaa materiaalia, ja pyrimmekin omassa tuotannossamme nollahävikkiin.